”Joku olisi voinut sanoa koulussa moi” : Toisen asteen opiskelijoiden kokemuksia yksinäisyydestä ja avun hakemisesta Vihdissä

Yksinäisyys on ajankohtainen ja tutkimusten mukaan myös ihmisen terveydelle ja hyvinvoinnille haitallinen ilmiö niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää vihtiläisten nuorten kokemuksia yksinäisyydestä ja siitä, millaista apua ja tukea he ovat mahdollisesti saaneet yksinäisyyden kokemuksiinsa. Opinnäytetyö toteutettiin yhteistyössä Vihdin etsivän nuorisotyön kanssa. Tutkimuksen tarkoituksena oli saada kunnan nuorten parissa toimiville tahoille tietoa siitä, millaista yksinäisyyttä nuoret Vihdissä kokevat ja kuinka he ovat kokeneet saaneensa tilanteisiinsa apua. Opinnäytetyön viitekehyksenä ovat nuoruus ja yksinäisyys, joihin liittyviä ilmiöitä kuvataan opinnäytetyön alussa. Nuoruus on ikäkautena haastavaa aikaa ja toimii porttina aikuisuuteen, jolloin ihmisen persoona kehittyy lopulliseen muotoonsa. Nuoruuteen liittyvät tunnemyrskyt, rajojen koetteleminen, itsensä etsiminen ja ihmissuhteiden merkitysten muuttuminen ovat usein keskiössä myös yksinäisyyden kokemusten syntymisessä. Koska yksinäisyys on aina subjektiivinen kokemus, siihen liittyvät näkökulmat ja tunteet ovat jokaisella erilaiset. Yksinäisyyden havaitseminen ja siitä kärsivän nuoren tunnistaminen voikin olla ulkoapäin hyvin haastavaa. Opinnäytetyön tutkimus toteutettiin kyselylomaketutkimuksena, mikä kohdennettiin Luksia-ammattikoulun Nummelan toimipisteen sekä Vihdin lukion opiskelijoille. Vastaukset kerättiin sähköisessä muodossa internet-kyselynä ja vastaajia oli yhteensä 101. Kysely sisälsi sekä kvantitatiivisia monivalintakysymyksiä että avoimia kysymyksiä, joita käsiteltiin ja analysoitiin erittelemällä ja teemoittelulla. Tuloksista käy ilmi, että yli puolet vihtiläisistä vastaajista kertoi kokeneensa yksinäisyyttä ja suurin osa kokemuksista sijoittui yläkouluikään. Kavereiden seura sekä perhe ovat olleet suurimmat syyt siihen, miksi osa nuorista on välttynyt yksinäisyydeltä: nuorilla on ollut seuraa ja kuuntelevia ihmisiä ympärillään. Yksinäisyyden kokemukset taas liittyvät pääasiassa kavereiden puuttumiseen ja tunteeseen yksinäisyydestä. Nuoret kokevat yksinäisyyden syiden usein johtuvan heistä itsestään: omasta aktiivisuudestaan tai ominaisuuksistaan. Moni vastaajista kertoi, että oli ainoastaan itse tietoinen tilanteestaan, lisäksi pääasiassa kaverit, mutta myös vanhemmat ja toisinaan koulun henkilökunta. Nuoret kokevat, että tilanteessa heitä olisi voinut auttaa oma aktiivisuus tai rohkeus mennä muiden seuraan tai jutella tilanteestaan tai joku muu olisi voinut tulla pyytämään mukaan seuraan tai kuunnella. Tulokset olisivat voineet olla monipuolisempia ja vastaukset syvällisempiä, mikäli tutkimus olisi toteutettu muualla kuin vapaaehtoisesti kouluympäristössä. Tuloksista käy kuitenkin hyvin ilmi yksinäisyyden ajankohtaisuus nuorten arjessa ja se, kuinka tarvetta tilanteiden tunnistamiselle ja tuelle aikuisten taholta olisi. Jatkotutkimuksena olisikin ehkä tarpeen selvittää, mitä nuorten parissa olevat aikuiset voisivat tehdä yksinäisyyden vähentämiseksi